Sibeliusta asenteella, Savoyteatteri 27.3.2015 Minna Pensola, viulu; Heini Kärkkäinen, piano; Kaari Martin ja Minna Tervamäki, koreografia ja tanssi
Flamenco Universal, Savoyteatteri 28.3.2015. Juan Antonio Suárez ”Cano”, flamencokitara; Victor Carrasco, flamencolaulu, palmas; Pablo Suárez, piano, palmas; Karo Sampela, perkussiot; Alfonso Losa, tanssi; Airim Bermúdez, tanssi.
Savoyteatterin maaliskuun ohjelmaa piristi mukavasti flamencoviikonloppu, joka oli rakennettu Kaari Martinin ja hänen yhteistyökumppaniensa ympärille. Mielenkiintoiset kaksi iltaa pisti ajattelemaan ennen kaikkea sitä, miksi tietyt taiteilijat hakeutuvat yhteen ja löytävät yhteistä sanottavaa yllättävilläkin tavoilla.
Perjantaina saatiin sopivasti Sibelius 150 -juhlavuonna nauttia Kaari Martinin ja Minna Tervamäen yhteiskoreografiasta On a string, musiikkinaan Sibeliuksen viulukonsertto. Tällä kertaa se nähtiin liveversiona, ja ensimmäisen puoliajan pikkukappaleet viululle ja pianolle rakensivat illasta eheän kokonaisuuden. Oli oikein miellyttävä yllätys että näihinkin kappaleisiin saatiin mukaan tanssiosuuksia! Kaari Martinin soolo Dances champêtres op. 106 -sarjan kakkososaan hengitti musiikkia ihailtavan ilmavasti, kun Minna Tervamäen soolo Valse– ja Aubade-kappaleisiin (op. 81) ihastutti näyttävillä, persoonallisilla ideoilla.
Olen nähnyt On a stringin vain kerran aikaisemmin, lähempänä teoksen kantaesitystä vuonna 2010. Silloin kohtaaminen jäi mielestäni vielä hiukan puolitiehen. Yhteisen tanssillisen sävelen löytäminen prima ballerinalle ja nykyflamencotanssijalle ei ole ihan yksinkertainen juttu, vaikka halua kommunikoida löytyy harvinaisen paljon. Helposti käy niin, että molemmat jättävät ne ominaisimmat juttunsa pois ja näin ollen kohtaaminen osuu sille alueelle, jossa kumpikaan ei ole vahvimmillaan. Luonnollisesti teos on kuitenkin kypsynyt vuosien varrella, taiteilijat ottavat sen yhä rohkeammin haltuun – ja livemusiikki tuo siihen aivan uusia ulottuvuuksia!
Viulistina oli ensimmäistä kertaa Minna Pensola, joka oli fyysisellä soitollaan kuin luotu tällaiseen yhteyteen. Pippurinen mutta herkkä olemus istui kokonaisuuteen täydellisesti, ja viulistin ottamista koreografiaan mukaan olisi toivonut enemmänkin. Heini Kärkkäinen tulkitsi piano-osuuden suvereenisti, loihtien flyygelistään monipuolisia orkesterisävyjä.
Koreografia on täynnä oivaltavia juttuja, kuten mielikuvituksellista bata de colan käyttöä sekä kärkitossuilla tanssien että pas de deux’n välineenä. Konserton osat ovat tanssillisesti yllättävän samanlaisia keskenään, mutta erottuivat nyt selkeämmin toisistaan, osittain puvustuksen avulla. Ensimmäinen osa oli etenkin bata de colien juhlaa, toinen intiimein duetto, kolmas puolestaan rytmisempää irroittelua. Vasta kolmannessa nähtiin enemmän molempien omaa tyyliä – Tervamäen terävän voimakkaita balettiliikkeitä kärkitossuilla ja Martinin jalkatyöskentelyä flamencokengissä. Yleistunnelmaltaan ensimmäinen ja toinen osa jäävät helposti hiukan samankaltaisiksi keskenään – ensimmäisen osan tempomerkintä on kuitenkin pääosin Allegro moderato, jonka pitäisi erottua toisen osan Adagiosta.
Yleisvaikutelma kokonaisuudesta oli kuitenkin erittäin positiivinen. Minna Tervamäen fyysisyys on vaikuttavaa – mieletön vartalonhallinta, kauniit linjat ja myös uskallus irroitella, kuten ensimmäisen osan spagaattiosuudessa. Kaikesta mieluiten katson hänen tanssiaan kärkitossuilla, jossa hänestä suorastaan huokuu voimaa. Kaari Martinin musikaalisuutta ei voi kuin ihailla, sitä miten se istuu koko vartalossa, fraaseissa, aksenteissa ja hengityksessä. Fyysisesti hän on välillä kuin pikkuorava, jolta riittää sanottavaa joka suuntaan. Tässä teoksessa löytyi kuitenkin myös kauniita, hitaita osia. Jalkatyöskentely saisi kuitenkin olla huomattavasti voimakkaampaa ja harvempaa, jotta siitä saisi kunnolla musiikkia irti.
On upeaa, että tällainen suursatsaus on saanut mahdollisuuden kypsyä jo viisi vuotta. Nyt kun yhteinen kieli on löytynyt, yhteistyö taottu oikein kuumaksi ja oikeat muusikot löydetty rinnalle, soisi tekijöiden todella jatkavan myös uuden teoksen muodossa.
Flamencon elementtejä yllättäen
Lauantaina Savoyteatterin valtasi sitten espanjalaiset vieraat, nokkamiehenään Kaari Martinin vakioyhteistyökumppani vuosien takaa, huikea kitaristi Juan Antonio Suárez ”Cano”. Jos joku odotti vallan perinteistä flamencokonserttia, hän varmasti pettyi. Tämä ei ollut sitä – Flamenco Universal oli kokonaisuus, jossa oli paljon tuttuja elementtejä muttei mitään normaalia, kaikki tarjoiltiin uusina ja jännittävinä yhdistelminä.
Canon halu kokeilla uutta ja irroittautua perinteisestä kontekstista tuli erittäin selväksi. Aloittaen siitä, että hän soitti koko konsertin seisaaltaan ja liikkui lähes koko ajan rennosti ympäri näyttämöä! Soitto toimii kuin rasvattu – se on persoonallista ja svengaavaa. Pidemmän päälle kappaleet kuulostavat helposti aika samanlaisilta, myös tunnelataukseltaan. Itseäni ilahdutti raikkaat tyylilajivalinnat, esimerkiksi taranto soolonumerona ei ole ihan tavanomaisin.
Vaikka Cano on taitava ja hieno solisti, on hän mielestäni erityisen hieno kamarimuusikkona. Jos haluaa, voi tietysti käyttää termiä säestäjä, mutta hän on paljon enemmän kuin perinteinen säestäjä – tarjoten kollegoilleen jatkuvasti pureskeltavaa, vastalauseita ja mitä jännittävimpiä välikkeitä. Pisimmälle tässä mentiin laulunumerossa, jossa hieno laulaja Victor Carrasco lauloi täysin perinteistä malagueñaa. Säestyksessä sen sijaan ei tainnut olla yhtäkään perinteistä kohtaa alku- ja loppusointuja lukuun ottamatta. Taitavasti kuin käärme Cano kiersi laulua erilaisilla sävelkuvioilla, vältellen kaikkia tuttuja kadensseja. Lopputulos oli oikein jännittävä, suorastaan nerokas. Tähän ei kykene ihan kuka tahansa.
Pianisti Pablo Suárez on aivan upea muusikko, jonka vähäeleinen soitto ja ihailtavan pehmeä kosketus jaksaa aina ihastuttaa. Hän rakentaa soittonsa taitavasti, yleensä hän ei soita yhtäkään turhaa ääntä vain säästelee sanottavaansa, toki täyttäen välillä tahdit myös virtuoottisilla lurituksilla.
Canon taitavuudesta huolimatta illan kohokohdaksi nousi siguiriyas, jossa ei ollut kitaraa lainkaan vain laulu, piano, perkussiot ja tanssi. Tässä Victor Carrasco nosti karvat pystyyn illan ainoassa oikein traagisessa laulunumerossa, jota säesti Suarezin piano, täyttäen siguiriyan perinteiset neljä laskevaa sointua suurella tunnelatauksella. Jälleen kerran hän ei pelännyt soitta välillä hyvinkin yksinkertaisesti.
Siguiriya oli myös tanssija Alfonso Losan paras numero. Olen nähnyt Losan ennenkin juuri tällaisissa yhteyksissä, konsertin tanssivierailijana, bändin erityisenergiaruiskeena, ja hän on siinä erinomainen. Jaloista ja kropasta löytyy voimaa, tekniikka pelaa esimerkiksi upeissa koputuspirueteissa ja hän tuntuu rutistavan itsestään loputtomasti uusia ilotulituksia ja remateita. Hän harvoin tuntuu tyytyvän turvalliseen menoon, vain pelaa mieluusti riskirajoilla. Pyrähdyksenomainen tanssi kuitenkin jossain vaiheessa alkaa väsyttää, etenkin jos laulua ei ole paljonkaan. Siguiriyassa nautin siitä, että tanssissa oli pidempi muotoajattelu, jossa levätä. Kokonaisuuden muodossa ei ollut mitään yllättävää, se oli täysin perinteinen – pianosovitus sen sijaan oli ihanan raikas ja innostava ja tanssi voimakasta ja mielenkiintoista. Siguiriyan muotoon Losan ilotulitukset myös sopivat kuin häkä – siinä on hyvin tilaa ensin odottaa ja sitten tykittää. Hienoa myös että satsattiin svengiin ja rytmisiin maisteluihin enemmän kuin pelkästään nopeuteen ja voimaan.
Erityismaininnan ansaitsevat lisäksi Carrascon ja Pablo Suárezin upeat palmakset (taputukset) kautta illan. Karo Sampela oli perkussioissa vuorenvarma kuten aina, ja käytti mukavasti erilaisia perkussiosointeja kehärummusta ja udusta rumpusettiin. Hänen rento ja monipuolinen soittotyylinsä istuu tähän yhteyteen täydellisesti. Sen sijaan tanssija-runonlausuja Airim Bermúdez Venezuelasta ei kyllä tarjonnut kokonaisuuteen paljonkaan lisää, vaikka ripaus naisellisuutta olikin oikein tervetullutta. Canon rennot tanssipätkät täydensivät viehättävästi kuvaa illan päätähdestä.
Tove Djupsjöbacka
Cano – livenauhoitus. Kuva on huono, mutta itse musiikki antaa hyvän kuvan Savoyn keikasta:
Alfonso Losa jereziläisessä fin de fiestassa – mielestäni Losapyrähdystä parhaimmillaan:
Lyyrinen ja musikaalinen Kaari Martin Lepistö & Lehti- duon vieraana joulukuussa 2014: