Triana pura y pura taitaa olla paras näkemäni flamencodokumentti pitkään aikaan. Katson sitä välillä hymyillen, välillä itku kurkussa. Kuinka paljon flamencossa, ja ylipäänsä musiikki- ja tanssiperinteessä, menetetään koko ajan! Kuinka hienoa, että nämä ihmiset ja heidän tekemisensä on nostettu esille ja koottu erinomaiseksi kokonaisuudeksi!
Triana pura y pura on Ricardo Pachónin ohjaama ja tuottama dokumenttielokuva. Kyseessä on siis legendaarinen tuottaja ja flamencotuntija, mies muun muassa Camarónin La leyenda del tiempon takana. Nykyään tuttu myös Sami Yaffan Soundtracker-tv-sarjasta!
Elokuvan rungon muodostaa konserttitaltiointi vuodelta 1983. ”La última gran fiesta de Triana” toi Sevillan Teatro Lope de Vegan lavalle pari tusinallista Trianan mustalaisia, lähes kaikki vanhempaa polvea – ja ei muuta kuin bileet pystyyn! Tangosta, buleriasta, ja aivan mahtavia pataítoja (lyhyitä tanssipyrähdyksiä) toisensa jälkeen! Kuuluisimmat esiintyjät ovat Lole y Manuel sekä nuori Raimundo Amador, mutta elokuvan aikana tutustumme koko joukkoon suuria persoonallisuuksia. Kyllä nyt sydän värähtää eri lailla, kun kuulee puhuttavan vaikkapa Pepa La Calzonasta tai Tragapanesista. Tuntuu melkein siltä kun olisi tavannut heidät!
Triana pura y pura nousee pelkkää esitystaltiointia rikkaammaksi sillä, että se antaa mahdollisuuden perehtyä kunnolla historiaan. Lisäksi kerrotaan jatkuvasti esittäjistä ja pohjustetaan heidän pataítojaan. Konsertin rakennehan on valmiiksi fragmentaarinen eli ei haittaa, vaikka haastattelut ja esityspätkät on leikattu limittäin. Ilman haastateltavien tarinoita ja luennehdintoja menisi paljon hienoa informaatiota hukkaan. En olisi esimerkiksi osannut arvata että yksi tanssijoista on sokea, uskomatonta kyllä!
Järkyttävä historiallinen tausta on siis se, että mustalaiset häädettiin kokonaan kodeistaan Trianassa 1950-luvulla. Siellä he olivat asuneet 1400-luvusta lähtien, mutta nyt Sevillan viranomaiset halusivat arvokkaat tontit haltuunsa. Perheet häädettiin väkivaltaisesti yksi kerrallaan, siirrettiin tehdashalleihin kaupungin ulkopuolelle ja pikku hiljaa uuteen Tres Mil Viviendas -lähiöön, josta tuli marginalisoitunut ja vaarallinen kaupunginosa (siitä enemmän Dominique Abelin mainiossa dokumenttielokuvassa Tres mil). Jotenkin tämä dokumenttielokuva sai ainakin minut ymmärtämään vielä syvällisemmin sitä kontekstia, missä flamenco eli esimerkiksi Trianassa. Yhteisön voima, yhteiset ilot ja surut, kaikki purettiin flamencossa. Arkiset tapahtumat päätyivät laulun säkeistöiksi.
Ricardo Pachón kertoo itse hienosti taustoista, kuten myös konsertissa mukana olleet kitaristi Raimundo Amador ja laulaja José Lérida. Yksinkertaiset kommentitkin antavat tässä yhteydessä todella paljon. Amador kertoo, että konsertin musiikista vastannut Manuel Molina oli kieltänyt kitaristeja kokonaan soittamasta falsetoja! Pachón toteaa pataítan olevan jokaisen oma tavaramerkki, jokainen on erilainen – ”vain El Pati nappaa paidanniskasta kiinni poislähtiessä”. Kuulostaa niin yksinkertaiselta, että kaikki ovat erilaisia. Mutta kuinka moni flamencotanssija on nykyään todella omaperäinen…?
Legendaarinen tanssija Matilde Coral puhuu tärisevällä äänellä ja kyyneleet silmissä, huomaa että historia koskettaa häntä syvästi. (Hänen miehensä Rafael el Negro oli Trianan mustalainen.) Kauniimmat ovat kuitenkin kitaristi Manuel Molinan kommentit. Hän on myös runoilija, ja sen huomaa. Mainittakoon esimerkiksi hänen mielipiteensä siitä, miten nykyään lauletaan ja tanssitaan: ”Jos haluat ostaa itsellesi Porschen ja sinulla on rahaa, sen kuin ostat! Mutta jos ajat sitä jatkuvasti 300 kilometriä tunnissa, jää kyllä paljon hienoja maisemia näkemättä.”
Puheenaiheeksi nousee myös ”villi erotismi”, jonka Pachón nimeää hyvin olennaiseksi Trianan tyylissä. Manuel Molina selittää: ”Sehän oli ainoa erotiikan muoto joka oli sallittua. Näit vyötärön, lantion, pepun… ja huusit Olé!” Varsinkin vanhukset pyörivät kyllä villisti tangoksen tahtiin ilman minkäänlaista häpeää. Vaikka kuinka sanoisi, että pyllynpyöritystä näkee flamencossa edelleen, niin ei kyllä ihan tällä tavalla! ”Kauan eläköön kullisi” huutaa Pepa La Calzona kanssaan tanssivalle miehelle.
Elokuvan ja konsertin lopuksi näytetään, miten muita flamencoja alkaa valuta lavalle mukaan esiintymään, ”taiteesta juopuneena”. Bobote ja Eléctrico vetävät yhdessä upean buleriaspätkän, ja pankin räjäyttää huikea Farruco. Tässä dokumentissa selvennetään myös hienosti Farrucon taustaa verrattuna Trianan mustalaisiin. Hänen äitinsä oli korintekijä ja perhe nukkui siltojen alla. Vielä tehdessään uraa Sevillan tablaoissa Farruco käveli ”kotiin” eli sillan alle!
Aina voi surra menetettyä ja olla sitä mieltä, että ennen kaikki oli paremmin. Triana pura y pura aiheuttaa toki tämän reaktion ja pistää tosissaan miettimään miltä flamenco näyttää nykypäivänä. Silti se onnistuu välttämään menneisyyden romantisoinnin. Dokumentti on huikea muistutus siitä, mitä on ollut olemassa.
Tove Djupsjöbacka
Triana pura y pura -DVD, julk. Universal Music Spain 2014. Tekstitetty englanniksi.
Julkaistu alunperin Letra-lehdessä 2/2015.