Kokoomuksen tänä viikonloppuna vietettävään puoluekokoukseen on tuotu yhteensä 248 aloitetta.  Yksi on herättänyt erityisen paljon keskustelua viime viikkoina, nimittäin aloite siitä, pitäisikö Finlandia-hymni vaihtaa kansallislauluksi Maamme-laulun tilalle. Kokoomuksen puoluehallitus esittää, että puoluekokous hyväksyisi aloitteen (tai oikeastaan aloitteet, samasta aiheesta on kaksi).

Keskustelu on käynyt aiheesta kuumana. Paljon on jo sanottu. Moni on kääntänyt keskustelun suosikkilaulun äänestykseksi. Kumpi on mielestäsi hienompi laulu? Kumpi toimii paremmin örveltävien jääkiekkofanien laulettavaksi? Ja niin edelleen. Aiheesta on keskusteltu lukemattomia kertoja ennenkin osittain samoilla äänensävyillä. Itseäni kuitenkin huolestuttavat jotkut tämänkertaisen keskustelun käänteet, alkaen aloitteiden muotoilusta, etenkin Pirkanmaan Kokoomusnuoret ry:n aloitteessa.

”Suomi ansaitsee kansallislaulukseen itsenäistymiseen historiallisesti liittyvän ja kotimaisen kansallislaulun. ”

Kotimaista kansallislaulua siis kaivataan. Toki, Maamme-laulun säveltäjä Fredrik Pacius (1809–1891) oli kotoisin Saksasta. Mutta mikseikö hän ansaitsisi paikkaansa Suomen historiassa siitä huolimatta? Suomen kulttuuria on ollut luomassa moni maahanmuuttajakin. Missä vaiheessa heidät hyväksytään osana suomalaisuutta? Eikö ikivihreä kuten Sulle salaisuuden kertoa mä voisin ole suomalainen, sen takia että sen säveltäjä George de Godzinsky oli alunperin kotoisin Venäjältä? Eikö Fazerin suklaa maistu, koska tehtaan perustaja Karl Fazer oli sveitsiläisen maahanmuuttajan poika? Suomi on osa Eurooppaa. Rajat eivät olleet kiinni ennenkään.

Pacius ehti asua Suomessa yhteensä 57 vuotta. Ilman kansallislaulua hän olisi varmaan huomattavasti enemmän unohduksissa kuin nyt. Pacius oli kuitenkin erittäin tärkeä vaikuttaja maamme musiikkielämän luomisessa, sitä ei voi kyllin korostaa. Ilman Paciusta ei olisi ollut Sibeliustakaan, ei ainakaan mittavien sinfonioiden ja kuoroteosten säveltäjänä. Pacius sävelsi ensimmäisen suomalaisen oopperan (Kung Karls jakt, 1852) ja jos sen aihe (Ruotsin kuninkaan vierailu Ahvenanmaalla) ei tunnu tarpeeksi suomalaiselta muistuttakoon myös, että Pacius oli ensimmäinen joka sävelsi Kalevala-aiheisen oopperan!

Kyseinen Kalevala-ooppera (Prinsessan af Cypern, 1860) oli tosin ruotsinkielinen, samoin kuin Vårt land eli Maamme-laulu. Ruotsi ja ruotsin kieli ovat osa Suomen historiaa. Aika usein se yritetään aktiivisesti unohtaa, tai jopa vaientaa. Sopivasti voi esimerkiksi ”unohtaa”, että ruotsi oli myös Jean Sibeliuksen äidinkieli ja että hän sävelsi lukuisia upeita yksinlauluja samaisen Vårt land -runoilijan teksteihin – ruotsinkielinen suomalainen Johan Ludvig Runeberg (1804–1877), joka mainitaan monesti Suomen kansallisrunoilijana.

Viikkoa ennen kuin Kokoomusnuorten aloitteista kohistiin, Helsingissä vietettiin Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen konferenssia Helsingissä. Järjestön slogan on: ”Globalisoituneessa maailmassa on alati tärkeämpää olla tietoinen historiasta ja sen erilaisista tulkinnoista.” (Lue myös professori Margaret MacMillanin mielenkiintoinen haastattelu Helsingin Sanomissa )

Takaisin Pirkanmaan Kokoomusnuoriin:
”Finlandia-hymni on sävellyksenä merkittävästi vahvemmin yhteydessä Suomeen ja historiaamme kuin nykyinen kansallislaulumme. Finlandia sävellettiin vuonna 1899 sortokausien aikaan. Lisäksi runo on kirjoitettu suomeksi, toisin kuin Maamme-laulu. Maamme-runon historiallinen konteksti sijoittuu Ruotsin käymään sotaan Venäjää vastaan, joten itsenäisen Suomen historiaan sillä ei ole niin vahvaa sidettä.”

Kuka määrittelee, mikä asia on merkittävämpi Suomen historiassa kuin joku toinen? Suomen historia alkoi jo paljon ennen sortokautta ja itsenäisyyden aikaa. Olen läpen kyllästynyt siihen, että yksikielisen nationalismin nimissä Suomen historiaa yritetään muokata siten, ettei Ruotsilla ja ruotsin kielellä ole siihen mitään osaa. Venäjää vastaan soti 1808–1809 Suomi-Ruotsi, ei Ruotsi. Sota (nimeltä Suomen sota!) käytiin Suomessa. Mielestäni sillä on Suomen historiaan melkoisen vahva side. Eikö suomalaiset enää opi näitä asioita koulussa?

”Itsenäisyysasiassa ollaan aika virheellisillä linjoilla, kun sanotaan ’Suomi sata vuotta’. Suomalaiset olivat täysin itsenäisiä jo 1300-luvulla, kun he pääsivät vaikuttamaan Ruotsin valtakunnan valtiopäivillä ja armeijassa.” Näin toteaa emeritusprofessori Matti Klinge Savon Sanomissa. Suomalaisuuden rakentamiseen kuuluu monenlaisia vaiheita, ei pelkästään 1900-luvun sotahistoria, joka yleensä korostuu.

Jos Maamme-laulu oikeasti kiinnostaa, suosittelen lukemaan pari kirjaa sen säveltäjästä Fredrik Paciuksesta, jotka julkaistiin hänen 200-vuotisjuhlavuonna 2009. Tomi Mäkelän kirjoittama Fredrik Pacius, kompositör i Finland (SLS) valoittaa mielenkiintoisesti Paciuksen taustoja. Saksassa professorina toimiva Mäkelä tasapainoilee taitavasti suomalaisuuskysymyksissä ja selvittäessään suomalaisten suhdetta Euroopan kulttuurielämään. Kuten mainiossa Sibelius-kirjassaan (Sibelius, me ja muut, Teos 2007) hän asettaa myös Paciuksen loistavasti kontekstiin, pohjoiseurooppalaisena säveltäjänä 1800-luvulla.

Seija Lappalaisen toimittama Fredrik Pacius – Musiken som hemland / Kotimaana musiikki (SLS, teos on kaksikielinen) näyttää Paciuksen elämäntyön mielenkiintoisessa valossa. Erityisen kiinnostavia tässä yhteydessä ovat kaksi artikkelia: Petri Tuovisen ”Musiikki, urheilu ja Maamme-laulu” sekä Susanna Välimäen ”Fredrik Paciuksen musiikki suomalaisessa elokuvassa”. Tuovinen muistuttaa muun muassa meitä siitä, että kansallislaulujen soittaminen palkintojenjaossa tapahtui ensimmäisen kerran vasta Los Angelesin olympialaisissa 1932. Välimäki kuvailee terävästi Suomen elokuvahistoriaa ja Paciuksen laulujen kuten Maamme ja Suomen laulu käyttöä erilaisissa elokuvallisissa yhteyksissä. ”Ne ovat yhteisöllisiä identiteettitunnuksia, jotka sekunnin murto-osassa onnistuvat luomaan voimakkaan suomalaisuuden mielikuvan. – – Ne heijastavat ja kommentoivat Suomi-kuvia. Viesti voi olla niin isänmaallinen tai kaihomielinen kuin ivallinen tai irvokas.” Suosittelen!

Jos kansallislaulu käsitteenä kiinnostaa, kannattaa lukea erään erittäin mielenkiintoisen kirjan Ruotsin kansallislaulusta: Eva Danielsonin ja Märta Ramstenin Du gamla, du friska (Atlantis, 2013). Kirja antaa elävän kulttuurihistoriallisen kuvan siitä, mitä kansallislaulu ylipäänsä tarkoittaa ja kuinka läheisesti se liittyy 1800-lukuun ja niihin ajatuksiin, jotka silloin oli vallalla. Ruotsissa nykyinen kansallislaulu Du gamla, du fria on kansansävelmä (jonka ruotsalaisuudesta on myöskin keskusteltu vuosien varrella vilkkaasti), jonka uudet sanat on kirjoittanut kansantutkija Richard Dybeck 1844. Tämä laulu, joka on Maamme-laulun kanssa lähes samanikäinen, nousi nopeasti kansan suosikiksi ja laulettiin tilaisuudessa kuin tilaisuudessa, syrjäyttäen aiemmat vastaavassa asemassa olleet laulut (kuten käännös Englannin kansallislaulusta God Save the King/Queen!). Kansallislaulua ei ole laissa virallistettu Ruotsissa, eikä Suomessakaan.

Danielsonin ja Ramstenin kirjaa lukiessa huomaan kaipaavani sitä, että ylipäänsä laulettaisiin. He kertovat elävästi erilaisista tilaisuuksista ja mitä siellä on laulettu. Esimerkiksi ensimmäisenä Kungssången, sitten Vårt land (joka oli myös Ruotsissa suosittu 1800-luvulla eri säveltäjien tulkintana) ja monesti viimeisenä Du gamla, du fria. Maamme-laulukin on ollut osa isänmaallista repertuaaria, ja näitä lauluja on laulettu useita samoissa tilaisuuksissa. Sen sijaan, että näemme paljon vaivaa Maamme-laulun korvaamisessa jollain muulla laululla voisimme ylipäänsä keskittyä laulamaan! Kyllä samaan tilaisuuteen mahtuu niin Maamme, Finlandia, Suomen laulu kuin Porilaisten marssikin! Modersmålets sång voidaan myös liittää joukon jatkeeksi.

Tove Djupsjöbacka

Kelpasi Maamme-laulu Juice Leskisellekin:

Finlandia-hymni Ylioppilaskunnan Laulajien tulkitsemana:

Suomen vanhin edelleen toimiva kuoro on Fredrik Paciuksen perustama Akademiska Sångföreningen eli Akademen, tässä nykyisen johtajan Kari Turusen ajatuksia kuoron historiasta:

Tämäkin laulu voidaan liittää Suomi-laulujen jatkumoon: Shava feat. Peali Juva ja Suomenmaa