Nuori tanssijatar Matilde Coral (s. 1935) haki tanssijan töitä kotikaupungissaan Sevillassa. Koetanssissa häneltä kysyttiin tanssiiko hän myös flamencoa. Hän vastasi rohkeasti kyllä, vaikka hänellä ei ollut flamencosta mitään kokemusta – muista espanjalaisista tansseista kyllä. Uhkarohkea temppu onnistui, Coral sai paikan, tutustui flamencoon ja tunnetaan nykyään legendaarisena flamencotanssijana.

Escuela bolera -tanssityylin ohjelmistosta löytyy monenlaista tuttuja nimiä: Peteneras boleras, Soleares del Maestro Arcas, Jaleo de Jerez, Zapateado de Maria Cristina… Ovatko nämä tanssit flamencoa? Ei, mutta toki ne ovat flamencolle sukua. Pelkän nimen perusteella ei voi päätellä millainen tanssin tai musiikin olemus on.

Suomen Kansallisbaletin historiikissa kuvaillaan monen teoksen yhteydessä espanjalaisia tansseja. ”Espanjalaisuus on tyyliteltyä, varsin kaukana aidosta folkloresta”, Raoul af Hällström kirjoittaa vuoden 1930 Don Quijote -produktiosta, ja jatkaa: ”Tällaista pseudoespanjalaista tanssia, joka on kaukana flamencosta, edustaa mm. Joutsenlammen Espanjalainen tanssi.”

Kaiveutuessani flamencon historiaan olen yhä useammin pureutunut koko käsitteeseen espanjalainen tanssi. Myös mielikuvat siitä, mitä on espanjalainen tanssi, tuntuu hyvin juurtuneelta. Temperamentti, tulisuus, kengät ja kastanjetit, ryhdikkäät käsiliikkeet, tiukat päänkäännökset…

Toimittaja-kirjailija Marta Carrasco toteaa Canal Surin haastattelemana (v. 2011), että ”huikean suosittu flamenco on enemmän tai vähemmän haukannut kitaansa koko espanjalaisen tanssin”. Kun José de Udaeta (1919–2009) harjoitti Kansallisbaletille Don Quijoten espanjalaiset tanssit (vuonna 1995) hänet esiteltiin kastanjettimestarina ja flamencotaiturina. Udaeta oli kyllä tanssijana enemmän erikoistunut muihin espanjalaisen tanssin lajeihin kuin flamencoon. Mutta flamenco on saavuttanut maailmalla suuren suosion, muun espanjalaisen tanssikulttuurin jäädessä vähemmälle huomiolle.

On myös mielenkiintoista seurata flamencon tietä Suomeen. Miten Suomessa on ylipäänsä osattu kiinnostua aiheesta? Miten ihmiset ovat saaneet ensikosketuksen espanjalaiseen tanssiin? Yksi välittäjä on ollut klassinen baletti ja sen niinsanotut karakteritanssit.

Balettinäyttämöillä espanjalaistansseista tunnetuimpia ovat varmasti Pähkinänsärkijän ja Joutsenlammen karakteritanssit, sekä espanjalaisaiheita sivuava baletti Don Quijote. Niiden sommittelusta vastannut Marius Petipalla (1818–1910) oli huolellisesti perehtynyt espanjalaiseen tanssikulttuuriin, hän opiskeli ja työskenteli Espanjassa 1840-luvulla. Rocío Espada luettelee kirjassaan La danza española kuuluisia escuela bolera -tanssin taitajia, heidän joukossaan myös Petipa. Kerrotaan, että vielä Joutsenlammen ensi-illassa espanjalainen tanssi esitettiin kastanjetein. Nykyään kastanjetit kyllä loistanevat balettinäyttämöillä poissaolollaan, ja Petipan baleteistakin on tehty lukuisia uusia koreografioita, päätyen kauas siitä tanssiperinteestä jonka hän itse tunsi.

Muistuttakoon vielä, että vaikutteet ovat tanssin maailmassa kulkeneet moneen suuntaan. Espanjalaisten tanssien asiantuntijan Marina Grutin mukaan klassisen baletin käsiliikkeet on lainattu espanjalaisesta tanssista. Espanjalaiset tanssit ottivat puolestaan etenkin 1700-luvulla paljon vaikutteita baletista, joskin esimerkiksi virtuoottisia hyppyjä löytyy myös espanjalaisista kansantansseista. Rocío Espadan mukaan 1600-luvulla suositun seguidilla-kansantanssin askeleet sommittelivat hovin tanssimestarit – askeleissa voi halutessaan havaita tiettyä sukulaisuutta Ranskassa kehitettyyn menuettiin. Esimerkkejä on lukuisia kuten mielipiteitäkin, tärkeätä on kuitenkin muistaa, ettei mikään taidelaji elä tyhjiössä – koko ajan tapahtuu.

Neljä päälajia

Espanjalainen tanssi (danza española) jaetaan neljään eri osa-alueeseen: folklore (tai baile/danza regional), escuela bolera, flamenco sekä danza estilizada (tai clásico español). Jos opiskelee espanjalaisessa konservatoriossa tanssijaksi, voi yleensä erikoistua joko espanjalaiseen tanssiin (jolloin opintoihin sisältyvät nämä kaikki) tai balettiin ja nykytanssiin. Esiintyvänä ryhmänä espanjalaisen tanssin eri tyylejä ylläpitää etenkin Ballet Nacional de España (balettia puolestaan Compañía Nacional de Danza, entinen Ballet Nacional de España Clásico tai Lírico).

Terminologiaa käytetään välillä hyvinkin sekavasti ja hämmentävästi! Etenkin clásico español -sanayhdistelmä esiintyy välillä kaikenlaisissa yhteyksissä, tarkoittaen milloin mitäkin. Viime aikoina danza estilizada -termistä näyttää tulleen vakiintuneempi termi koreografiselle luomukselle joka perustuu muihin espanjalaisiin, perinteisempiin tanssilajeihin. Rocío Espada kuvailee kirjassaan La danza española tätä käsitettä ja nimeää myös alalajeja: danza estilizada regional, danza estilizada-flamenca… Danza estilizadaan liittyy monesti flamencokengät, kastanjetit ja klassinen musiikki. Espada laskee sen historian omana lajinaan alkaneen Manuel de Fallan El amor brujo -teoksesta 1910-luvulla. De Fallan musiikkia voisi vastaavasti kuvailla käsitteellä música estilizada, folkloreen ja flamencoon perustuvaa taidemusiikkia. Tanssillisesti tärkeä uranuurtaja oli Antonia Mercé La Argentina (1890–1936).

Folklore, baile regional tai danza regional tarkoittaa kansantansseja eri puolilta Espanjaa. Rocío Espada luettelee noin tuhat eri paikallista tanssia, ja kertoo Espanjan kansantanssikulttuurin olevan Euroopan rikkaimpia. Andalusiasta löytyy flamencoille tutunnimisiä kansantansseja: fandango, peteneras, jaleo, verdiales ja niin edelleen.

Kansantanssi elää nykyään kahdessa eri muodossa: sosiaalisena tanssina ja esitystanssina. Espada mainitsee näiden tärkeänä eron sen, että sosiaalisena tanssina pyritään yksilöllisyyteen ja variaatioon, esitystanssissa puolestaan yhtenäisyyteen. Eri puolilla Espanjaa tanssit ovat tyyliltään aivan erilaisia, joskin suurin osa perustuu joko seguidillaan, jotaan tai fandangoon.

Mielenkiintoinen kommentti kansantanssien tyylistä löytyy Espadan kirjasta, jossa hän lainaa tutkija Juanjo Linaresin yleisluonnehdintaa: ”kun laskeudutaan Iberian niemimaata pohjoisesta etelään, kädet nousevat ja kannat lähestyvät yhä enemmän lattiaa”. Rajusti yleistäen siis: pohjoisessa hurjia hyppyaskelia kädet korkeintaan olkapäiden korkeudella, etelässä kädet pään yläpuolella ja jalat voimakkaasti kohti maata (flamencosta tuttuja piirteitä). Moneen kansantanssityyliin kuuluvat kastanjetit, joita pidetään yleensä keskisormella (eikä peukalolla niin kuin escuela bolerassa ja danza estilizadassa). Jalkineet vaihtelevat, mutta pehmeitä tossuja näkee useammin kuin korkokenkiä.

On mielenkiintoista, että flamencotanssin maailmaan kuuluu edelleen olennaisena osana sevillanas, ja että ainakin Suomessa siitä yleensä aloitetaan opinnot. Sevillanakseen voi törmätä paitsi flamencotunnilla ja sosiaalisena tanssina (esimerkiksi Sevillan feriassa) myös muiden espanjalaisten tanssilajien yhteydessä, niin kansantanssiryhmien esittämänä kuin escuela bolera -ohjelmistossa. Sevillanas perustuu seguidillas-tanssiin, josta bolero myöhemmin kehittyi. Escuela boleraa -ohjelmistosta löytää siis lukuisia sevillanaksesta tuttuja liikkeitä.

Escuela bolera ja kansainvälinen suosio

Escuela bolera on 1700-luvun loppupuolella muotonsa saanut ja 1800-luvulla supersuosittu tanssimuoto, jota voisi kutsua kansantanssin ja taidetanssin risteytykseksi. Escuela boleraan kuuluu tietty ohjelmisto, joista jokaisella on tietty musiikki, muoto ja askeleet, esimerkiksi boleras de la Cachucha, Jaleo de Jerez ja Panaderos de la Flamenca. Tanssitekniikka muistuttaa ehkä flamencokatsojan silmässä balettia, mutta alan asiantuntija Marina Grut toteaa painokkaasti: ”ei voi tarpeeksi usein korostaa, ettei escuela bolera ole balettia kastanjeteilla”. Tyyliin kuuluvat elegantit pyöreät käsiliikkeet, runsas kastanjettien soitto, baletista tutut viisi jalka-asentoa ja liikkeitä kuten grand battement, glissade ja echappé. Myös flamencosta tuttuja liikkeitä löytyy, kuten vuelta quebrada. Escobilla-sana puolestaan tarkoittaa flamencossa nykyään koputusosaa, mutta on escuela bolerassa tietty jalan liike. Escuela boleraa tanssitaan pehmeissä tossuissa, paitsi joitain lajeja kevyissä korkokengissä (chapines).

Juuri escuela bolera -tansseja monet espanjalaiset tanssijat tekivät 1800-luvulla tunnetuksi Euroopassa, jolloin siitä tuli varsinainen muotivillitys. Myös ulkomaalaiset opiskelivat espanjalaisia tansseja, superjulkkiksia oli esimerkiksi itävaltalainen, cachucha-tulkinnastaan kuuluisa Fanny Elssler. Petipan lisäksi tähän koulukuntaan perehtyi myös Tanskan baletin isä August Bournonville, jonka espanjalaisaiheiset baletit ovat valitettavasti vaipuneet unohduksiin, vaikka Bournonvillen perinnettä muuten vaalitaan Tanskassa edelleen. Pikku hiljaa monia tansseja sekoitettiin Euroopan näyttämöillä keskenään, esimerkiksi Grut painottaa että huomiotaherättävä liike, jossa tanssija laskee toisen polven maahan ja pyörittää ylävartaloa suuressa ympyrässä (katso video – kyseinen liike kohdassa 3’23) kuuluu vain Olé de la Curra -tanssiin eikä cachuchaan, jonka osana se monesti nähtiin. Eteläafrikkalainen Grut on itse opiskellut escuela boleraa kuuluisan Pericetin perheen johdolla, joka on ylläpitänyt perinnettä useassa sukupolvessa (flamencotanssija Olga Pericet on heille vain etäistä sukua).

Ja miten tämä kaikki liittyy flamencoon? Suuri osa espanjalaisen tanssin suurista nimistä on esittänyt aktiivisesti sekä flamencoa että muita espanjalaisen tanssin lajeja: La Argentina, La Argentinita, Antonio ja Rosario, Matilde Coral, Aída Gómez, Lola Greco, Luisillo… Flamencoa on nykyään kehitetty hurjan pitkälle, ja sen esittäjät ovat vahvemmin erikoistuneita kuin ennen. Edelleen löytyy tietysti myös ainoastaan flamencoon keskittyneitä tanssijoita kuten Farruco-klaani.

Riippuen siitä miten flamencon historiaa kerrotaan, painotetaan hyvinkin eri asioita. Välillä on esimerkiksi vaiettu La Argentinan osuutta flamencon kehityksessä paheksuen hänen uudistuksiaan. Sen sijaan esimerkiksi Carmen Amayaa on nostettu ”puhtaan romaniflamencon” karismaattisena merkkihenkilönä, eikä aina muistettu mainita, että hänenkin ryhmän esityksissä kuultiin niin klassista orkesterimusiikkia (Albéniz, Turina, Granados…) kuin kastanjettiensoittoakin. Myös niinsanotulla flamencon cafés cantantes -kultakaudella (n. 1860–1920-luku) laulukahviloissa esitettiin sekä flamencoa että escuela boleraa.

Tove Djupsjöbacka

Kirjallisuutta:
Marina Grut: The Bolero school
Rocío Espada: La danza española, su aprendizaje y conservación
Irma Vienola-Lindfors & Raoul af Hällström: Suomen Kansallisbaletti 1922–1972
Matilde Coral, Ángel Álvarez Caballero ja Juan Valdés: Matilde Coral. Tratado de la bata de cola
Lopoukov-Shirajev-Bocharov (käänn. Joan Lawson): Character dance
Francisco Hidalgo Gómez: El nacimiento del baile por taranto (Revista de Investigación sobre Flamenco La Madrugá 2/2010)

Artikkeli on julkaistu Helsingin Flamencoyhdistyksen Letra-lehdessä 3/2016,