Läntisessä naapurissamme pidetään eduskuntavaalit tällä viikolla (syyskuussa 2018). Vaaleista on tulosssa todella jännittävät – sen jälkeen kuin Ruotsindemokraatit nousivat tosissaan osaksi Ruotsin poliittista karttaa, mikään ei enää ole entisellään. Kuten monessa eurooppalaisessa maassa viime aikoina, hallituksen muodostamisesta tulee varmasti haasteellista.

Vuonna 2010 Ruotsindemokraattien ensimmäisen ”jytkyn” jälkeen Ruotsin kulttuuripiireissä kuohui, ja viime aikoina nämä keskustelut ovat jälleen nousseet pintaan. Kyse on Ruotsindemokraattien suhtautumisesta ruotsalaiseen kansankulttuuriin. Vuonna 2010 puolueen puheenjohtaja Jimmie Åkesson näyttäytyi mielellään kansallispuvussa, ja halusi tukea taloudellisesti ruotsalaista kansanmusiikkia, kansantanssia ja kansanperinnettä.

No, mikäs siinä on vikana? Rahaa kansankulttuurille vain, hienoa! On niitäkin, jotka ovat tästä vain iloisia. Mutta ei, ei kuitenkaan sillä hinnalla, että kansankulttuuri varustetaan nationalistisella agendalla ja käännetään muuta maailmaa vastaan!

Positiivinen seuraus Ruotsin tilanteesta on ollut se, että monet kansankulttuuriaktiivit ovat nousseet taisteluun, ilmaisseet aktiivisesti kantansa ja ryhtyneet myös avaamaan kansankulttuurin juuria. Jo vuonna 2010 perustettiin verkosto Folkmusiker mot främlingsfientlighet (Kansanmuusikot muukalaisvihaa vastaan) ja viime aikoina liikehdintä on taas voimistunut, josta Mari Koppinen raportoikin Helsingin Sanomissa äskettäin. Kansanmusiikkipedagogi Pär Mobergin johdolla on kerätty yli 800 nimeä adressiin, jonka allekirjoittajat tekevät selvän pesäeron Ruotsindemokraattien ja muiden äärinationalististen järjestöjen valheelliseen ja historiattomaan kansankulttuurikiinnostukseen. Adressissa ilmaistaan myös avoimesti se, että monet teot kansankulttuurin puolesta on jo aiemmin tehty nationalistisen agendan kera – ”olemme heidän perinteentallentamispanoksestaan kiitollisuudenvelassa, mutta on tärkeä ymmärtää nationalististen ajatusten vaikutuksen siihen, mitä meillä tänään on.”

Sillä mitä onkaan ruotsalainen kansankulttuuri? Kansanmusiikki ja kansantanssi ovat konstruktioita, joiden osaset ovat liikkuneet vapaasti rajojen yli. Äärimmäisen ruotsalaiseksi koettu polska on eurooppalainen musiikki- ja tanssimuoto, soittimet tuontitavaraa viuluineen ja haitareineen. Mikä on Ruotsi ensinnäkään? Sekin on konstruktio. Norrlannin asukkailla on varmasti joissain asioissa enemmän yhteistä norjalaisten kanssa kuin skoonelaisten kanssa, puhumattakaan saamelaisista, joiden asuinalueiden läpi valtionrajat ovat keinotekoisesti vedetty. Kaiken tämän voi soveltaa myös Suomen tilanteeseen. Suomalaisuuden aineksia on esimerkiksi ammennettu vahvasti Vienan Karjalasta, joka ei ole koskaan kuulunut Suomelle eikä Ruotsi-Suomelle.

Amerikkalainen etnomusikologi Benjamin Teitelbaum on tutkinut nationalismin ja musiikin suhdetta Ruotsissa, ja liittää Ruotsindemokraattien kansanmusiikkikiinnostuksen haluun tulla hyväksytyiksi ja sisäsiisteiksi, ja siten irtaantua natsi-skinhead-taustastaan. Yhtyeet kuten Ultima Thule ovat nousseet tässä prosessissa tunnetuksi. He laulavat mahtavasta (kuvitellusta) pohjoismaisesta menneisyydestä, mutta ainakin minulta loksahti kyllä leuka pahemman kerran kun kuulin heidän versionsa vanhasta ruotsalaisesta siirtolaislaulusta Vi sålde våra hemman.

Vi sålde våra hemman! Laulu, joka kertoo siitä, miten ruotsalaiset 1800-luvulla jättivät köyhän Ruotsin maaseudun taakseen ja suuntasivat Pohjois-Amerikkaan, kohti parempaa tulevaisuutta. Juha Sipilä varmaan sanoisi heidän olevan liikkellä taloudellisten syiden takia. Kuinka voi laulaa tällaista laulua 2010-luvulla miettimättä yhtään, ketkä ovat tällä hetkellä samassa veneessä? Laulussa on monta säkeistöä, mutta erityisesti yksi niistä saa karvani nousemaan, oksettaa ja itkettää:

En fader måste bära sitt barn på däck till slut
och det från skeppet kasta i vida havet ut.
Det måtte säkert tagit hans sinne ganska svårt
ty döden genast klappade på fadershjärtat hårt. 

Eräs isä joutui lopulta kantamaan lapsensa kannelle
ja heittämään sen laivalta aavaan mereen.
Se koski hänen mieltänsä varmaan pahasti,
koska pian kuolema saavutti isän sydämen.
(vapaa suomennos TD)

Ruotsalaisillako oli lupa lähteä vapaasti toiselle mantereelle parempaa tulevaisuutta etsimään? Irlantilaisilla, jotka pakenivat lohdutonta perunaruttoa yli Atlantin? Olisiko Amerikan rajalle pitänyt rakentaa muuri myös silloin pitääkseen kulttuurit toisistaan erillään ja ”puhtaina” (silloin tosin eräs Trump-perhekin olisi jäänyt rannalle)? Voimmeko todella Jussi Halla-ahon tavoin sanoa, ettei Suomi ”ole syyllinen maailman ongelmiin, eivätkä meidän rahkeemme riitä niiden ratkaisemiseen”? Eikä silloin olla päästy edes aiheeseen ilmastonmuutos, jonka suhteen olemme kaikki samassa veneessä ”kansallisesta edusta” ja kansallisvaltioiden rajoista riippumatta.

Mitä voisimme Suomessa oppia Ruotsin kansankulttuurikentän tilanteesta? Täällä kansanmusiikki on harvoin kytköksissä puoluepolitiikkaan (harvoja tietämäni tapauksia on Kaustisen kunnallispolitiikka kansanmusiikkijuhlien kriisiaikoina 2000-luvulla), mutta välillä melkein soisi venettä keinutettavan hiukan, jotta kansanmusiikki- ja kansantanssialan olisi pakko käydä läpi joitain peruskysymyksiä kriittisesti. Mitä on suomalaisuus? Mihin se perustuu? Voisimmeko olla isänmaallisia ja ylpeitä ilman vastakkainasettelua?

Tove Djupsjöbacka

Luettavaa:

• Pär Mobergin aloitteesta kerätty adressi nationalismia vastaan
• Mari Koppinen: ”Kansanmuusikot kampanjoivat Kansanmuusikot kampanjoivat Ruotsissa äärioikeistoa vastaan Abban Benny Anderssonin johdolla – Saako ruotsalaista perinnettä pitää muita parempana?” (Helsingin Sanomat, 2.9.2018)
• Artikkeli Benjamin Teutelbaumin tutkimuksesta, joka johti kirjaan Lions of the North: Sounds of the New Nordic Radical Nationalism (Oxford University Press 2017),
• Erik Bergelin lyhyt musiikkitieteen tutkielma aiheesta kansanmusiikki, muukalaisviha ja Ruotsindemokraatit (Uppsalan yliopisto, 2012)
• Aftonbladetissa julkaistussa mielipidekirjoituksessa Martin Aagård hehkuttaa sarkastisesti, että kansanmusiikin vieminen lähiöihin on vihdoin hyvä idea Jimmie Åkessonilta, silloinhan uudet tulokkaatkin ymmärtäisivät tuntea itsensä tervetulleiksi – ”ja oivaltaa, että heidän kulttuurinsa tulee muuttamaan ruotsalaista musiikkia, koska kansanmusiiki on aina nälkäisesti imenyt itseensä vaikutteita ulkoapäin.” Aagård mainitsee erityisesti romanien (resandefolket) vaikutuksen ruotsalaiseen kansanmusiikkiin.
• Jussi Halla-ahon puhe Perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokouksessa 30.8.201
• Vi sålde våra hemman, sanat