Onnea 50-vuotias Kuopio tanssii ja soi!

Muistan hyvin ensimmäisen vierailuni Kuopio tanssii ja soi -festivaalilla. Kesäkuu 2001, koko kaupunki oli ankea, pyörin lähinnä torin ympäristössä ja keikkapaikoilla enkä löytänyt kaikkia kaupungin helmiä. Uskaltauduin kuitenkin festivaalille uudestaan, ja yhä uudestaan.

Kuopiokärpänen puri oikein tosissaan, kun löysin festivaalin kurssitarjonnan. 2000-luvulla festivaalilla vierailivat hämmentävän hienot flamenco-opettajat ja heidän oppinsa houkuttelivat jäämään kaupunkiin koko festariviikoksi. Joinain vuosina Kuopion tarjonta jätti jopa varjoonsa flamencojen suuren kesäfestivaalin, Tampereen Flamencoviikon.

Flamencokursseista on jäänyt monia hienoja muistoja: itselleni erityisen tärkeät olivat Rafaela Carrascon kurssit. Kuopiossa vieraili myös sevillalainen flamenco-opetuksen voimahahmo Manuel Betanzos, joka fyysisellä opetuksellaan sai minut ensimmäisen kerran innostumaan kuntosalilla käymisestä. Erityisesti muistan myös Rocío Molinan bata de cola -kurssin, jonka suhteen olin ensin skeptinen, olisihan häneltä ollut niin paljon muutakin opittavaa kuin juuri bata de colan (laahushameen) käyttöä. ”Oletko koskaan pitänyt bata-kurssia”, utelin Rocíolta. ”Enpä ole tainnut”, hän vastasi nauraen – ja veti sitten aivan suvereenin kurssin.

Palanen tanssihistoriaa

Lukiessani Tiia Lappalaisen kirjoittamaa Kuopio tanssii ja soin 50-vuotishistoriikkia mietin festivaalin merkitystä entistä laajemmin. Flamencotarjonta oli se, joka minut festivaalille aikoinaan veti. Festivaali on kuitenkin ollut erinomainen sisäänheittäjä kaikenlaisen tanssitaiteen pariin.

Juuri Kuopiossa on tullut nähtyä hienoja, kansainvälisiä vierailuesityksiä, joita tuskin muualla olisin nähnyt. Esimerkiksi Helsingin juhlaviikkojen tanssitarjonta on paljon suppeampi ja katoaa helposti suurfestivaalin ohjelmaan ja omaan arkipalapeliin. Kuopion historiikki muistuttaa myös siitä, ettei etenkin festivaalin alkuaikoina juuri kellään ollut mahdollisuutta lähteä ulkomaille katsomaan esityksiä. Tähän voi lisätä, että aika ennen nettiä, sen huumaavaa tiedonvirtaa ja kaikenlaisia videoklippejä, oli erilainen, mutta nettiaikanakin tarvitsemme edelleen vahvoja live-kokemuksia, eläviä esityksiä.

Kuopiossa olo on ollut keskittynyt, paikan päällä ollessa kaikkia mahdollisia esityksiä on yleensä mennyt katsomaan ja niiden herättämiä ajatuksia on voinut kypsytellä rauhassa, irti omasta arjesta. Useimmat suuresitykset on esitetty kahtena iltana putkeen eli parhaimmillaan saman esityksen on voinut nähdä vaikka toisenkin kerran, esimerkiksi Tero Saarinen Companyn Borrowed Lightin ensi-ilta v. 2005 oli sen verran vaikuttava, että istuin katsomossa myös seuraavana iltana (kiitos kurssilaisalennuksen).

Juuri Kuopiossa on ollut mahdollisuus nähdä Batsheva Dance Company, Nederlands Dans Theater, Introdans, Ballet Preljocaj, Ballet Gulbenkian, Granhøj Dans, Les Ballets C de la B ja muut vaikuttavat ryhmät eri puolilta maailmaa. Juuri Kuopiossa näin ensimmäistä kertaa Ohad Naharinin huikean tehokkaan Ehad Mi Yodea, joka säännöllisin välein näkyy eri ryhmien ohjelmistossa. Juuri Kuopiossa esiintyi huikea Talia Paz Carolyn Carlsonin hänelle tekemässä virtuoottisessa soolossa. Juuri Kuopiossa on tasaisin välein saanut nauttia Tero Saarisen teoksista, ja tänä kesänä onkin jälleen ilo nähdä siellä hänen uusimman teoksensa Suomen ensi-ilta.

Joitain kokemuksia olisin voinut olla ilmankin, erityisesti Wim Vandekeybusin ryhmä splatter-elokuvineen herättää outoja muistoja. Kaikesta ei todellakaan ole pakko pitää, ne jättävät jälkensä kuitenkin. 50-vuotishistoriikki lainaa kriitikko Annikki Alkun sanoja Jukka O. Miettisen kaudesta: ”Kuuden vuoden ajan hän on tuonut nähtäväksi mielenkiintoisia, korkeatasoisia ja toisinaan kenties outojakin ryhmiä ja esityksiä.” Ne voisi kyllä hyvin laajentaa käsittämään koko festivalin historiaa. Juuri näin asioiden pitää ollakin, oudot, pähkähullut ja rohkeat vedot jakavat mielipiteitä mutta herättävät monesti tärkeitä ajatuksia katsojissa.

Kotimaisen tarjonnan suhteen festivaali on varmasti vuosien varrella joutunut käymään monenmoista tasapainoilua, historiikissa mainitaan muun muassa paikallinen Tanssiteatteri Minimi ja oletus sitä perustettaessa että se esiintyy myös festivaalilla. Kotimaisia ensi-iltoja on ollut Kuopio tanssii ja soissa säännöllisesti ja monesti olen myös ollut iloinen mahdollisuudesta vierailun yhteydessä nauttia jostain teoksesta, joka on varsinaisella esityskaudella mennyt ohi, esimerkiksi Jyrki Karttusen hulvaton Jeminan monta elämää. Tanssiteosten elinkaari on muutenkin lyhyt, kotimaisia esityksiä soisi kyllä näkevän uusintaesityksinä myös täällä, hiukan Tampereen Teatterikesän tyyliin.

Mahdollisuuksien mukaan olen yrittänyt seurata kotimaisten oppilaitosten tarjontaa, joka on hienosti ollut esillä vuosien varrella. On tärkeätä kokeneiden taiteilijoiden rinnalla nähdä opiskelijoita alan taiteellisten haasteiden kimpussa. Erityisesti mieleen on jäänyt Turun Taideakatemian teos 2000-luvun alkuvuosina, jossa teemana oli mahtipontisen musiikin käsittely tanssiteoksessa, koreografisena pääratkaisuna melkoisesti hyöriviä ja pyöriviä appelsiineja. Erityismaininnan ansaitsee myös poikaleiri, joka on tehnyt vuosien varrella huikeaa työtä poikien tanssiharrastuksen eteen, ja jonka hedelmiä on välillä nähnyt isommin festivaaliohjelmassa.

Jokainen johtaja tuo oman panoksensa

Kuopio tanssii ja soin 50-vuotishistoriikin kautta festivaalin merkitystä avataan reilusti taaemmas historiaan kuin mihin omat muistoni ulottuvat. On jännittävää, että kyseessä tosiaan on yksi Suomen vanhimmista kesäfestivaaleista ja sen asema suurena tanssifestivaalina on edelleen maassamme ainutlaatuinen. Pioneereilta on todella vaadittu rohkeutta ja sitkeyttä, kuten monen muun menestysfestivaalin tapauksessa (Kuhmo, Kaustinen jne).

Mieleen jäi myös kuvaus ajan hengestä festivaalia perustettaessa: kesäfestivaaleja rupesi 1960-luvun lopussa syntymään kuin sieniä sateella, osittain siksi että työläisten tilanteen eteen oltiin tehty paljon töitä ja näin ollen monella oli ensimmäistä kertaa elämässään kesälomaa! Historiikissa avataan myös suhdetta paikallisiin tahoihin ja selvää on, että festivaali on osaltaan vaikuttanut suoraan monen tahon syntyyn, kuten Savonia AMK:n tanssilinjan perustamiseen tai Kuopion Musiikkikeskuksen rakentamiseen. Mielenkiintoista on myös seurata tasapainoilua elitistileiman ja kansanomaisuuden välillä

Jokainen taiteellinen johtaja on antanut oman panoksensa Kuopion taiteelliseen linjaan: Doris Laine (1981–1992), Jukka O. Miettinen (1993–1998), Alpo Pakarinen (1999–2001) ja Jorma Uotinen (2002–2019). Historiikkia lukiessani jään erityisesti haikailemaan kaikkia Jukka O. Miettisen järjestämiä huikeita aasialaisia vierailuja: japanilaista butoa, indonesialaista varjonukketeatteria, kiinalaista oopperaa… ”Viehkeitä kuriositeetteja” ehkä, mutta myös maailmaa avartavia kokemuksia etenkin aikana ennen kaukomatkailua. Tällaisten esiintyjien löytäminen on tuona aikana vaatinut ja vaatii edelleen todella asiantuntevaa kuratointia. Suomi on ollut etuoikeutettu saadessaan nauttia Miettisen järjestelyistä (todella sääli että hänen Aasia Helsingissä -festivaali tuli tiensä päähän). Alkuvuosien kuriositeettina mainittakoon itäeurooppalaiset kansantanssiryhmät, mutta kansantanssin saatua oman Pispalan Sottiisi -festivaalinsa sen merkitys Kuopiossa on laskenut. Ehkä nykykansantanssia voisi nyt jo nähdä festivaalin lavoilla hiukan ahkerammin? Uusia rohkeita tekijöitä olisi sillä alalla enemmänkin. Festivaalin suhde klassiseen balettiin tuntuu olleen hiukan ambivalentti, enkä muista kokeneeni juuri sen lajin parissa Kuopiossa erityisen merkittäviä hetkiä.

Oma aikani Kuopiossa on osunut pitkälti yhteen Jorma Uotisen johtokauden kanssa. Muistan kuinka hiukan nauroimme alussa – ”Uotinen tanssii ja soi”: Jorma oli joka paikassa, torilla, esityksissä, gaaloissa, kutsuvierastilaisuuksissa laulamassa ranskalaista chansonia… Ja alkuvuosina Uotisen omia teoksia nähtiin kyllä melkoisesti ohjelmassa. Karismaattinen Uotinen on ollut festivaalille todellinen luottovoitto, hän on harvinaisen auliisti asettanut koko persoonansa peliin, ja tuonut festivaalille näkyvyyttä laajemmin. Toimittajana on esimerkiksi tullut nähtyä, kuinka hän isännöi kaikki tiedotustilaisuudet itse, haastatellen taiteilijoita ja antaen omat kommenttinsa edellisillan teoksista – klassikkoilmaisuna ”it went straight to my heart, my brain and my liver”, kun herra taiteellinen johtaja on pitänyt jostain.

Uotisen persoonassa yhdistyy jännällä tavalla huippuluokan taideura ja kansanomaisuus. Hänen vuotensa Tanssii tähtien kanssa -tuomarina näkyi vahvasti myös festivaalilla, kun ovet ryhtyivät aukeamaan myös kilpatanssista ponnistaville taiteilijoille. Nähtäväksi jää, miten Riku Lehtopolku täyttää isot saappaat, mutta pitkän menestyksekkään kauden jälkeen muutos on kyllä tervetullut. Jokainen johtaja tuo omat painotuksensa festivaaliohjelmaan ja Kuopion peruslinja tuntuu olevan hyvässä tasapainossa. Joko Kuopiossa nähtäisiin esimerkiksi Valtteri Raekallion kaltaisia tekijöitä, jotka tarjoavat yleisölle erilaisia esityskokemuksia kuin perinteinen teatterielämys?

Flamencohistoriaa Kuopiossa

Minun lisäkseni moni muukin flamencoon hurahtanut on löytänyt festivaalille kurssitarjonnan kautta. Vuonna 1988 meksikolainen Margarita Gordon piti Kuopiossa tiiviskursseja ja veti paikalle alasta kiinnostuneita. Tietääkseni siihen mennessä Suomessa oli ollut lähinnä kotimaisten tekijöiden opetustarjontaa, joten kansainvälinen opetus oli monelle merkittävä asia – kaikki eivät olleet vielä matkustaneet Espanjaan oppimaan lisää, oppi oli paljon vaikeimmin saatavilla kuin nykyään. Kotimaisista opettajista monet ovat vuosien varrella kurssittaneet Kuopiossa, monena vuonna etenkin Anna Palmio (Niinimäki), joka varmasti osaltaan vaikutti myös siihen, että niinkin suuri nimi kuin Belén Maya saatiin vuonna 2000 Kuopioon opettamaan.

Seuraa nippelitietoa ja faktaruutu:
Vuosien varrella Kuopiossa on nähty seuraavat espanjalaiset flamencovierailut: Cumbre Flamenca (1987), Mario Maya ryhmineen (1987), Ballet Cristina Hoyos (1990), Cumbre Flamenca (1991), Dinastia de los Pelaos (1991), Carmen Cortés (1995), Ballet Flamenco Antonio Canales: Torero / Flamenco Puro (1995), Ricardo Franco: Flamenco!!! (1999), Nuevo Ballet Español: Furia (2001), Compañía Rafaela Carrasco: La Música del Cuerpo (2003), Eva Yerbabuena Ballet Flamenco: Eva / 5 mujeres 5 (2006), Compañía Manuel Liñán: Voz en grito / Madame Soledad (2007), Belén Maya: Souvenir (2008), Nuevo Ballet Español: Sangre Flamenca (2009), Rojas & Rodríguez: Titanium (2014), Cia Marco Flores: Laberíntica (2015), Israel Galván: Fla.Co.Men (2017). Vuonna 1987 järjestettiin myös mustalaistanssin seminaari, joka aiheutti pienen skandaalin, World Gypsy Unionin presidentin W. R. Rishin poistuessa kesken avajaisten ”romanien historiaa koskevien näkökulmaerojen takia”, historiikissa kerrotaan. Suomalaisista on nähty ainakin Anna Palmion ja Kaari Martinin teoksia.

Tutkiessani flamencologian graduani varten flamencokritiikkiä suomalaisessa lehdistössä Cristina Hoyosin ja Cumbre Flamencan vierailut 1990–1991 näyttäytyivät jonkinlaisena virstanpylväänä, joka avasi monen kriitikon silmät flamencon ominaislaadulle ja vahvalle tunneilmaisulle. Cristina Hoyos, silloin jo Carlos Sauran elokuvien tähti, antoi vierailunsa yhteydessä lukuisia haastatteluja ja avasi siten flamencon sisältöä monelle suomalaiselle. Cumbre Flamenca oli aikansa eräänlainen All Stars -ryhmä, jonka tanssijalista v. 1991 on huimaava, legendoja kaikki: Angela Granados, Antonio Canales, Cristobal Reyes, Juana Amaya, La Chana… Ja kriitikot olivat suorastaan hurmioituneita.

”Flamencossa tanssijat tuovat avoimesti esiin koko inhimillisen tunneskaalan, ilon, surun, intohimon, tuskan, vihan ja huumorin, ja sekös sulkeutuneita suomalaisia viehättää. Mitä rajumpi tunteenpurkaus, sitä hehkuvampi vastaanotto.”
(Irma Vienola-Lindfors, Helsingin Sanomat 13.6.1991)
”Ylitse muiden oli kuitenkin ryhmän koreografi Cristobal Reyes Tämä mies pystyy tekemään jaloillaan mitä tahansa. Hänen tanssinsa ylittää kaikki sanalliset kuvausyritykset. Siinä on sellaista nautittavuutta, mitä harvoin näkee minkään taiteen lajin parissa.”
(Savon Sanomat, 13.6.1991)

Nämä Kuopion varhaiset flamencovierailut olivat sikäli merkittäviä, että samoihin aikoihin ala alkoi Suomessa laajentumaan entisestään ja vierailuja nähtiin tämän jälkeen yhä useimmissa paikoissa. Ensimmäinen merkittävä laulajavierailu näyttää olleen Carmen Linaresin konsertti Helsingin Etnosoi!-festivaalilla vuonna 1992. 1990-luvulla ryhdyttiin perustamaan flamencoyhdistyksiä eri puolille Suomea (ensimmäisenä Pohjoinen flamenco ry v. 1991) ja ensimmäiset flamencofestivaalit, joista ensimmäisenä Tampereen Flamencoviikko 1994, alkuvuosinaan muuten Kuopiosta tuttuja esiintyjiä kuten Carmen Cortés ja Antonio Canales.

Toivottavasti flamenco tulee edelleen olemaan olennainen osa Kuopio tanssii ja soin ohjelmapalettia. Festivaalilla on nähty jo melkoinen kattaus erilaisia flamencon tyylejä. Tulevaisuudessa voisi olla uskaltautua välillä myös hiukan perinteisemmän flamencon pariin (Farruco-klaani tms), sellaisia ryhmiä ei ole Kuopiossa nähty pitkään aikaan. Festivaali on myös niitä harvoja, joilla olisi rahkeita tuoda Suomeen suurempia ryhmiä kuten Ballet Flamenco de Andalucía ja Estevez & Paños tai Rubén Olmon jännittävät teokset. Ja vuonna 2014 Ballet Nacional de Españan Kuopionvierailu peruuntui viime hetkellä työsopimuskiistan takia, olisiko jo aika yrittää uudestaan? Nimestään huolimatta kyseessä ei siis ole balettiryhmä vain espanjalaisen tanssin ryhmä. Tällaisten ryhmien tuominen Suomeen olisi flamencokentälle tärkeätä, koska se voisi laajentaa entisestään käsitystä flamencosta taiteenlajina.

Onnea 50-vuotias Kuopio tanssii ja soi ja menestystä tulevaisuuteen!

Tove Djupsjöbacka

Tiia Lappalainen: Kuopio tanssii ja soi 50 (festivaalin julkaisu)

Lisätietoja festivaalista: www.kuopiodancefestival.fi

Erityiskiitos: Eija-Liisa Linnapuomi-Kanervan flamencoarkistot

Ja ne Kuopion helmet, jotka lupailin alussa löytäneeni…

Suosikkikahvilani: Kahvila Kaneli 
Suosikkihotellini: Paras hinta-laatusuhde – Jahtihovi, toki Scandicin maisemat ovat melkoiset…
Suosikkiravintolani: Trattoria Sorrento

Tanssillisia tunnelmapaloja

Näitä en olisi löytänyt ilman Kuopio tanssii ja soi -festivaalia
(Videot ovat toki kalpeita heijastuksia oikeista esityksistä…)

Tero Saarinen Company & Boston Camerata: Borrowed Light, kor. Tero Saarinen

Batsheva Young Dance Company: Ehad Mi Yodea, kor. Ohad Naharin

+ lyhyt englanninkielinen artikkeli teoksen taustoista, enpä tiennytkään että nauhalla laulaa Ohad Naharin itse!

Nederlands Dans Theater 2: Cacti, kor. Alexander Ekman

Ballet Preljocaj: Kevätuhri

Les Ballets C de la B: VSPRS (musiikki-ihmiset huom. Monteverdin Mariavesper!)

Israel Galván: Flacomen

Rojas y Rodríguez: Titanium