”Sinä kun olet musiikki-ihmisiä, vedäpäs vähän Tiernapoikia”, on kysytty lähipiiriltäni aika usein. En ole elämässäni osallistunut Tiernapoikiin, ja kokemukseni tästä perinteestä voidaan laskea yhden käden sormilla. Sen sijaan: jos joku pyytäisi pistämään Luciakulkueen pystyyn, en epäröisi hetkeäkään. Se on minulle hyvinkin läheinen perinne, joulukuun helmi, valo joka loistaa pimeässä.
Luciaperinnettä ylläpidetään käsittääkseni edelleen lähinnä suomenruotsalaisissa piireissä, vaikka se on myös monille suomenkielisille tuttu, kiitos myös monen aktiivisen ruotsin kielen opettajan. Nykyään kansallinen Lucianeito komeilee Helsingissä Forumin seinällä ja Senaatintorilla kruunajaisten jälkeen kuulee yhä enemmän suomen kieltä. Folkhälsanin ja Hufvudstadsbladetin järjestämät Lucianvaalit ja tämä suurtapahtuma on kuitenkin vain jäävuoren huippu.
Luciaperinne elää vahvana myös ruohonjuuritasolla. Pienemmissäkin kaupungeissa valitaan monesti kaupungin oma Lucianeito, mutta sallikoon minun tässä vaiheessa nostaa esille yksi ammattikunta, jonka harteilla tämä perinne hyvin voimakkaasti nojaa – koulujen musiikinopettajat. Ilman heitä perinne ei eläisi kouluissa, eivätkä lapset näin ollen pääsisi siihen pienestä pitäen mukaan. Myös monet lastentarhanopettajat jaksavat urheasti viedä perinnettä eteenpäin, musiikkikoulujen henkilökunnasta ja kuoronjohtajista puhumattakaan.
Mikä Luciaperinteessä sitten on niin hienoa? Tässä ajassa minua viehättää sen ajattomuus ja magia. Ruohonjuuritasolla siinä ei ole mitään kaupallista tai mediaseksikästä. Lapset pukeutuvat valkoiseen, on kynttilöitä, on laulua. Lucia tuo valoa sitä tarvitseville vuoden pimeämpinä päivinä. Enää ei toivon mukaan tarvitse käydä keskustelua siitä, voiko Lucia olla tummatukkainen tai lyhyttukkainen. Jos poika haluaa olla Lucia, niin miksipä ei – kunhan siihen suhtaudutaan vakavuudella, muuten koskettavasta hetkestä tehdään sketsi. Luciakulkueet suuntautuvat koko yhteiskuntaan, siitä saavat osansa lapset, vanhukset, yksinäiset, sairaat. Folkhälsanin ja Hufvudstadsbladetin Luciavalinnassa olennainen asia on rahakeräys, jolla kerätään joka vuosi rahaa tiettyyn kohteeseen. Tänä vuonna vietetään kyseisen Luciainstituution 70-vuotisjuhlia.
Luciaperinteeseen kuuluu vahvasti musiikki. Lauluvalinnat muuttuvat rauhalliseen tahtiin, vanhat suosikitkin pitävät pintansa. Varsinainen Lucialaulu, jonka tahtiin kulkue yleensä liikkuu, on alunperin napolainen kansanlaulu. Ruotsinkielisiä sanoituksia on useita ja monissa niistä on varsin vaikeat sanat. Itse olen eniten laulanut versiota, jossa esiintyy sanontoja kuten ”ljusklara hägring”, ”huld med din maning”, ”trollsejd och mörkermakt”. Ei se koettu lapsena ongelmaksi, vanhanaikaiset sanat kuuluivat asiaan – kun ne vihdoin oppi ulkoa, ne kyllä osattiin. Oma suosikkini on myös Betlehems stjärna, Alice Tegnérin sävellys Viktor Rydbergin sanoihin. Nykyään kuulee myös enemmän gospelista tai popmusiikista ammentavia lauluja kuten Tore W. Aasin sävellys En stjärna lyser så klar. Suuremmissa tilaisuuksissa lauluja säestetään useimmiten pianolla, mutta yleensä kulkue on varautunut selviytymään myös a cappella, se helpottaa vierailuja eri kohteissa, missä soittimia ei välttämättä löydy.
Ala-asteella Lucianvietto oli Helsingin ruotsinkielisillä musiikkiluokilla iso juttu – ohjelma oli pitkä ja sitä harjoiteltiin hartaasti. Luciapäivänä ja sen aattona sitä esitettiin lukuisia kertoja – vanhemmille, lähimmälle suomenkieliselle ala-asteelle ja niin edelleen. Monesti meidän luokkalaiset huokailivat kaikelle tälle, mutta kun yläasteella saatiin itse suunnitella Luciaohjelma, sen pitikin olla ”se ainoa oikea” eli täsmälleen samanlainen kuin ala-asteella. Totta kai kaikki halusivat olla Lucianeito, minäkin, mutta vain yksi aina valittiin, yleensä opettajien toimesta. Se oli tietysti silloin iso juttu, mutta ei nyt jälkeenpäin katsottuna elämää suurempia traumoja jättänyt. Abiturientteina käytiin opettajien kotona Luciapäivän aamutunteina, jännä perinne sekin! Akademiska damkören Lyranin perinteisiin kuului Luciakulkue Helsingin yliopiston rehtorin ja kanslerin luo, tunnelmallinen hetki, ja kuoro myös esiintyi useampaan otteeseen ”virallisissa” Luciakruunajaisissa Tuomiokirkossa. Nämä kruunajaiset ovat vakiinnuttaneet viime vuosikymmeninä paikkansa Luciapäivän päätapahtumana (minun lapsuudessani Luciakruunajaisia vietettiin Finlandiatalossa ja koko tilaisuuden luonne oli vähän erilainen).
Kotona olin lapsena Lucianeito ja leivottiin lussekatter eli Lucia-sahramipullia. Ruotsissa niitä saa ostaa joka paikasta, esimerkiksi Seven Eleven -kioskeilla ne ovat joka vuosi näkyvästi esillä, Suomessa niitä ei voi ostaa juuri mistään. Perhepiirissä niitä edelleen leivotaan joka vuosi, vaikkei välttämättä juuri Lucianpäivänä, ja itse leivon niitä hartaasti erilaisissa perinteisissä muodoissa (julgalt, prästens hår, luciakrona…) – kaikki eivät suinkaan ole samannäköisiä.
Viime vuosina on puhuttu paljon aineettoman kulttuuriperinnön käsitteestä, ja Luciaperinne kuuluu ehdottomasti myös tämän käsitteen alle. Ruotsissa se esiintyy kansallisessa luettelossa, Suomessa ei – se puolustaisi kyllä paikkansa myös Suomen luettelossa, mikä kuitenkin vaatisi aloitteellisuutta jonkun instituution tai työryhmän toimesta. Aineeton kulttuuriperintö on käsite, joka kannattaa pitää mielessä myös arkisten asioiden yhteydessä ja antaa siten näille asioille arvoa. Oma suosikkini Suomen kansallisessa kulttuuriperinnön luettelossa on lumileikit – asia, jota ei välttämättä tule edes ajatelleeksi, mutta jonka luulisi olevan jokaiselle suomalaiselle lapselle silti tuttu. Kuka opettaa lapsen tekemään lumienkeleitä? Kuka määrittelee, millaisia lumileikit ovat? Kyseessä on todella elävä perintö.
Kuten monen muun aineettoman kulttuuriperinnön kohdalla en voi olla miettimättä myös Luciaperinteen kohdalla sitä, kenellä on valtaa sen sisältöön. Kuka määrittelee mikä sille on olennaista, miten se muuttuu? Vertailun vuoksi voit esimerkiksi käydä lukemassa saunaperinteestä, joka on Suomen ensimmäinen ehdotus Unescon kansainväliseen aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon, ja miettiä, vastaako se omaa käsitystäsi saunomisesta.
Kansallinen Lucianeidon valinta ohjaa varmasti ulkoisia mielikuvia ja mitä tulee musiikkiin, ohjaavilla opettajilla on suuri vastuu perinteistä ja muuttuvista tekijöistä. Yksi selkeästi muuttunut tekijä verrattuna omaan lapsuuteni ovat kynttilät – nykyään käytetään enää harvoin oikeita kynttilöitä Luciakulkueen yhteydessä. Monissa paikoissa palohälyttimet reagoivat niihin herkästi ja ovathan sähkökynttilät tietenkin lasten kanssa turvallisempia (ja vastaavat opettajat pysyvät hiukan rauhallisimpana). Ajat ovat muuttuneet, kyllä omassa lapsuudessani oikeita kynttilöitä kannettiin suurella vakavuudella, tietäen että ne voivat olla vaarallisia. Edelleen muistan tunteen, miten kynttilää puristaa kädessään ja näkee steariinin valuvan kohti kättä suojaavaa foliopahvipalasta. Ja sitä, miten steariinipisaroita irrottaa tukasta.
Suomen Lucian kruunajaiset Tuomiokirkossa vuonna 2012:
Lucianvietto yläasteella, Vasa övningsskola 2017:
Lucianvietto päiväkodissa:
Luciaperinne Ruotsin kansallisessa aineettoman kulttuuriperinnön sivuilla:
Luciaperinteen yhteenveto englanniksi:
Aineeton kulttuuriperintö
Suomessa:
https://www.aineetonkulttuuriperinto.fi/fi/