Olen matkustanut flamencon lähteille jo yli 20 vuoden ajan, yleensä suuntana festivaalit tai kurssit. En ole käynyt läheskään kaikissa perinteisissä turisteille suunnatuissa flamencopaikoissa Espanjassa – helmikuussa oli kuitenkin yhtäkkiä harvinainen tilaisuus kartoittaa juuri sitä viikottaista perustarjontaa Barcelonassa.
Monen mielestä Barcelona ei ole Se Flamencopaikka – flamencosta Kataloniassa olen täällä kirjoittanut aiemmin ja tulen kirjoittamaan jatkossakin. Etenkin flamencotanssin suhteen Barcelonan skene ei ole yhtä runsas kuin esimerkiksi Sevillassa ja Madridissa. Flamencotarjontaa on kuitenkin aika runsaasti. Kävin kolmessa eri paikassa tutustumassa esitysten laatuun ja paikan meininkiin.
Tiistai: Tablao Cordobés
La Rambla, 35, liput alkaen 45 € – http://tablaocordobes.es/
Vuonna 1970 perustettu Tablao Cordobés lienee Barcelonan perinteikkäin, klassinen tablao. Housebandin lisäksi paikka palkkaa vierailevia taiteilijoita pariksi viikoksi kerrallaan. Kaikkien artistien nimet kerrotaan avoimesti sekä kotisivuilla että yleisölle jaettavassa käsiohjelmassa, tästä ehdottomasti plussaa! Vierailuni ajankohtana Cordobésissa esiintyivät tanssijat Paloma Fantova, Mónica Iglesias ja Hugo López sekä laulaja La Fabi, kaikki erittäin tasokkaita esiintyjiä. Itselleni kärkipaikan vei ilman muuta Hugo López, jonka tavaramerkki pitkät ja nopeat taivutuspiruettisarjat on tullut tutuksi mm. useissa Javier Latorren produktioissa, ja joka nyt vakuutti hienolla dynaamisella skaalallaan tarantossa sekä nautittavan monipuolisella jalkatekniikallaan (ei pelkkiä tasa-päkiä-kantoja). Mónica Iglesiasin caña bata de colalla ja kastanjeteilla oli piristävä kokonaisuus, vaikka kommunikaatio bändin kanssa ei aina mennyt ihan nappiin. Paloma Fantovan alegrias sen sijaan ei jäänyt mitenkään erityisesti mieleen. La Fabille annettiin tilaa peräti kahden soolobiisin verran – granaína oli illan hienoimpia hetkiä, bulerias pienin tanssimaustein toimi myös. Talon kolme laulajaa olivat kaikki hyvää peruslaatua, samoin kaksi kitaristia – joskin heidän duona esittämänsä rumba meni kyllä aika rämpytyksen puolelle. Plussaa siitä, että etenkin alussa kuljetettiin esitystä sujuvasti numerosta toiseen ilman lässähtäviä taukoja joka välissä. Esimerkiksi alun martineten jälkeen laulajat jäivät koputtelemaan keppiensä kanssa siksi aikaa, kunnes seuraavan numeron tuolit olivat oikeilla paikoillaan – tällaiset yksityiskohdat antavat heti esityksestä viimeistellyn vaikutelman.
Tablao Cordobésissa esiinnytään akustisesti, mikä asettaa esiintyjille omat vaatimuksensa mutta oli omasta näkökulmastani mieluisaa – kaikki soundit välittyivät laadukkaina ja balanssi oli toimiva. Tila on pieni ja paikan suurimmat puutteet liittyvät palveluun ja yleisölogistiikkaan. Hinnat ovat kaupungin korkeimmat, ja palvelu viikon vierailuista huonoin. Aulatiloja ei oikeastaan ole, joten yleisö joutuu jonottamaan keskellä pimeää Ramblaa ja odottamaan, että jokainen huudetaan nimeltä jonottamaan ahtaisiin rappusiin, josta sitten nimet huudetaan jälleen kerran ja sinulle osoitetaan vihdoin oma ahdas paikkasi… Paikat jaetaan myyntijärjestyksessä – jos haluat eturiviin, osta lippusi hyvissä ajoin. Osta lippusi etukäteen, ovella se on todella hankalaa. Kortit eivät myöskään käy, varaa käteistä mukaan. Hintaan sisältyvä juoma tarkoittaa, että pahimmillaan esityksen jo alkaessa sinulle työnnetään taskulamppuvalossa sangrialasillista käteen. Valokuvia ei saa ottaa ennen kuin esityksen päättävässä fin de fiestassa – hienoa, että esitys on puhelimilta rauhoitettu, mutta fin de fiesta katosikin sitten puhelinmeren taakse. Henkilökunnan asenne oli aika tökerö ja oletettiin selvästi, että turistit eivät tajua mistään mitään.
Keskiviikko: Palacio del Flamenco
c/ Balmes 139, liput alkaen 35 € (netistä ostettuna alennusta) – http://www.palaciodelflamenco.com/
Palacio del Flamenco sijaitsee hiukan keskustasta pohjoiseen, mutta maanalainen lähijuna (Ferrocarril) pysähtyy aivan paikan vieressä. Tila on nätisti rempattu vanha teatteri 1920-luvulta ja jo ovella on selvää, että täällä satsataan ystävällisyyteen ja hyvään palveluun. Henkilökunta hymyilee, toivottaa lämpimästi tervetulleeksi, puhuvat mielellään englantia, ranskaa ja useita muitakin kieliä, mutta tunnistavat selvästi myös aficionadon ja juttelevat kuin kollegalle.
Esitysohjelma on melkoisen sekava – joka ilta on kolme erinimistä esitystä, joissa käsittääkseni aika lailla sama sisältö. ”Flamenco y olé”, ”Flamenco Gipsy” ja ”Pasión flamenca” kuulostavat pahasti kliseisiltä. Esitykseen kuuluu aulatapahtuma Flamenco Experience, mikä tarkoittaa lyhyttä elokuvapläjäystä flamencon historiasta sekä pientä workshopia, jossa yleisölle näytetään vähän palmaksia ja tanssiaskelia. Esiintyjät vetivät sen hyvin sympaattiseen tapaan mutta uskalsivat myös tiukasti sanoa, ettei flamencoesityksissä saa taputtaa mukana, kiitos tästä. Lyhyt dokumentti flamencon historiasta oli sisällöltään positiivinen yllätys – pääkohdat oli kiteytetty aika osuvasti, eikä käsikirjoittaja pelännyt ottaa kantaa esimerkiksi kutsuessaan 1950–1960-luvun aikakautta romanidiktatuuriksi (!). Elokuvaan mahtui lopuksi pieni videokavalkadi legendaarisista flamencoesiintyjistä Vicente Escuderosta Joaquín Cortésin ja loppukaneettina vielä kerrottiin flamencon levinneen ympäri maailmaa – eli suhtautumineen ulkomaalaisten flamencokiinnostukseen tuntui selvästi avoimemmalta kuin monessa paikassa.
Teatteri oli mukavan tilava, etuosa varattu syöjille. Yleensä suhtaudun hyvin skeptisesti esiintymispaikkojen tarjoamiin ruokiin ja erityisesti niiden hinnoitteluun, mutta ainakin vierasta katsottuna Palacion ruokatarjoilu näytti ihan kelvolliselta (hinta tosin tyyris). Pelkkään esityslippuun (aika tyyris sekin) sisältyi yksi juoma, eikä täällä tyrkytetty pelkkää sangriaa vain juomansa sai valita aivan itse ja se tuotiin ystävällisesti pöytään – tilavia pöytiä riitti hyvin myös ei-syöville esitysvieraille.
Itse esitys oli tasoltaan vaihteleva – parhaimmillaan laadukas, välillä täysin hämmentävä. Esiintyjiä oli paljon: kolme solistitanssijaa, kolmen hengen tanssiryhmä, kaksi laulajaa, kaksi kitaristia, cajonisti ja viulisti. Nimiä ei ollut missään esillä, solistien nimet selvisi kyselemällä lähtiessä. Vanhempi solistitanssijatar La Candi (63-vuotias, kertoi henkilökunta!) oli esityksen parasta anti – tiukan lempeää menoa, inspiroitunut ja musikaalinen alegriaskokonaisuus, vaikka bändi ei ihan meinannut päästä kaikkeen mukaan. Vanhempi solistitanssija Antonio el Toleo koputti tomerasti ja kepeästi por siguiriyas mutten ihan innostunut hänen vetämästään taputussirkuksestaan, jossa yleisön piti taputtaa hänen ohjeiden mukaansa. Mieluummin olisin nähnyt häneltä eheän tanssinumeron. Tanssiryhmä oli ihan sympaattinen varsinkin alun cantiñaksessa bata de colalla ja huivilla. Tavallaan on kiva nähdä että tanssia on kunnolla treenattu, vaikka se välillä voi aiheuttaa hämmentäviä tilanteita kuten silenciossa, jossa tanssijatar suoritti koreografian musiikista piittaamatta (bändi vain jatkoi vaikka hän jo lopetti…). Vähän hämmentävää oli bändin lähteminen pois kesken setin ja välinumerona paso doble nauhamusiikkiin kastanjettien ja hyppyjen kera. Muusikot olivat ihan hyviä, sovitukset jälleen monesti hiukan sotkuisia kahden kitaran voimin mutta osa falsetoista myös selkeämmin sovitettuja viulistin kanssa. Laulussa lähdettiin aika monesti vähän viihteellisempien rallatusten puolelle tuttujen perinteisten letrojen ohella.
Palaciossa käytettiin äänentoistoa ja soundit olivat aika köyhät, myös lavasta lähtevä koputusääni. Valoja käytettiin melkoisen rauhattomasti – jatkuvasti spotteja ja yleisövalaistusta päälle väliaplodeja kalastellen.
Torstai: Palau Dalmases
c/ Montcada 20, liput alkaen 26,93 € – http://www.palaciodelflamenco.com/
Palau Dalmases on keskustan vanhassa Bornin kaupunginosassa sijaitseva barokkipalatsi, pienellä kadulla melkein Picassomuseota vastapäätä. Keikkapaikkana se on tunnelmallinen – on kauniita kalusteita, tauluja, kattokruunuja ja kynttilöitä, ei hassumpi paikka astua sisälle päivän päätteeksi. Esityksiä on yleensä yksi illassa, viikonloppuisin kaksi. Omalla vierailuviikkoni aikana esityksiä kuitenkin oli yhtäkkiä lisätty, joten tilanne saattaa elää. Liput saa helpoiten netistä, mutta ovellakin niitä myytiin ystävällisesti. Tila on pieni ja intiimi, paikat on numeroitu ja jaetaan ostojärjestyksessä, ensin paikkansa ostaneet pääsevät eturiviin. Lippuun sisältyy juoma, jonka saa valita vapaasti baaritiskiltä – samppanja näytti olevan täällä suosituinta.
Esiintyjäryhmä oli pienempi kuin muissa paikoissa mutta koin sen ainoastaan positiivisena asiana – esitys oli laadukas ja selkeä. Palau Dalmasesin kotisivuilla mainitaan pitkä lista artistien nimiä mutta illan kokoonpanon tiedot sain vasta itse kysymällä – kokoonpano siis vaihtelee. Illan muusikot Jorge Mesa Valle ”El Pirata” (laulu), Adán Pérez (kitara) ja Isaac Vigueras (cajón) olivat kaikki erittäin hyviä, viimeksimainittuhan on kokenut kehäkettu joka on esiintynyt kaikkien Barcelonan huippujen kuten Miguel Povedan, Chicuelon ja Duquenden kanssa. Kitaristi soitti jopa kunnon lyyrisen ja omaperäisen soolobiisin, huokaisin helpotuksesta kaikkien rumbien jälkeen. Laulusoolona kuultiin oikein vaikuttava caña ja ensimmäistä kertaa viikon aikana tuli huudettua spontaanisti jaleoitakin. Toisin kuin muissa esityksissä, laulussa ei menty koskaan viihteellisen puolelle vain tarjoiltiin kauttaaltaan vakuuttavia perinteisiä flamencoletroja.
Tanssinumerot oli selkeästi treenattu kunnolla – cajonistikin soitti paljon remateja tanssijoiden kanssa. Tanssijat Lourdes Alcantara ja Maria Fuentes (Fuentes kuvassa yllä) edustivat oikein hyvää laatua ilman mitään turhia ja teennäisiä tähden elkeitä, täällä ei kosiskeltu yleisöä turhaan eikä kalasteltu väkisin väliaplodeja. Varsinkin Alcantaran taranto oli illan parasta antia – ilmava, rauhallinen ja musikaalinen kokonaisuus. Fin de fiestalla aloitettiin pirteästi mutta toisaalta esitys loppui vähän lyhyeen kun mitään nostattavaa loppunumeroa ei ollut. Esitys oli näkemistäni esityksistä selkeästi lyhyin, joskin ehein.
Suurin ongelma oli äänentoisto. Mielestäni paikassa olisi hyvin voinut esiintyä akustisestikin – nyt käytettiin kuitenkin äänentoistoa ja nupit oli väännetty kaakkoon kipurajoille asti. Etenkin vahvistettu cajon jyräsi kaikki muut, tässä olisi parantamisen varaa. Ota siis korvatulpat mukaan!
Yleistä
Liput: Kaikkiin paikkoihin helpointa oli ostaa liput netistä etukäteen, todella helppoa kotisivujen kautta. Ovella oli nimilista odottamassa joten lippujen tulostaminen ei ole välttämätöntä.
Lapset: Lapset ovat tervetulleita ja etenkin Palacio del Flamencossa lasta kohdeltiin kuin prinsessaa. Lastenlippu on edullisempi. Tablao Cordobésilla ei ole julkista lastenlippuhintaa eikä toimivaa käytäntöä asian suhteen, harva jaksaa vääntää kättä sähköpostitse kuten allekirjoittanut…
Valokuvaaminen ja videointi: Palacio del Flamencossa ja Palau Dalmasesissa sai kuvata ja videoita mielin määrin, Tablao Cordobésissa ainoastaan fin de fiestan aikana.
Ohjelmisto vierailuiltana, kaikissa paikoissa noin tunnin setti:
| Tablao Cordobés Cante y baile: Toná – Martinete Cante: Granaína Baile: Caña con bata de cola y castañuelas Duo de guitarras: Rumba Baile: Taranto Cante: Bulerias Baile: Alegrias Fin de fiesta por bulerias |
Palacio del Flamenco |
Palau Dalmases |
Tove Djupsjöbacka
Muita flamencovinkkejä Barcelonaan:
-
Selvitä ajankohtainen keikkatarjonta esim. TimeOut-sivuston kautta – sitä kautta selvinnee suurempien artistien ja tanssiryhmien esitykset, joita järjestetään eri puolilla kaupunkia (Teatro Poliorrama, L’Auditori, Casino…).
-
Palau de la Música Catalana on ehkä maailman kaunein konserttisali ja siellä järjestetään säännöllisesti myös flamencokeikkoja, tsekkaa ajankohtainen ohjelma hiukan sekavilta nettisivuilta.
-
Pikkubaari Robadors 23 Ravalin kaupunginosassa, useita flamencokeikkoja viikossa ja rento tunnelma. Ei lapsille suositeltavaa aluetta.
-
Bar Leo, andalusialaistunnelmainen baari Barcelonetan kaupunginosassa.
-
Tablao Cordobésin lisäksi samantyylisiä paikkoja ovat Tablao de Carmen Montjuicin kukkulalla eli keskustan ulkopuolella (sama korkea hintataso) sekä Los Tarantos Plaça Reial -aukiolla keskustassa (keikan pituus ainoastaan 30 minuuttia, sopii kärsimättömille turisteille). Artistien nimet esillä kotisivuilla. Hiukan Palacio del Flamencon tyylinen isompi teatteri näytti olevan Flamenco Barcelona City Hall aivan Plaça Catalunyan kupeessa.
-
Opetusta järjestää esimerkiksi mainion mm. Marco Floresin ja Ana Moralesin kanssa tanssivan José Manuel Álvarezin johtama Espacio Flamenco La Capitana, Länsi-Barcelonassa hiukan keskustan ulkopuolella.